Laatumaitoa Etelä-Pirkanmaalta

Harjunsyrjän tila
Ota yhteyttä

Harjunsyrjän tila Valkeakoskella

Harjunsyrjän maatila sijaitsee Valkeakosken Sääksmäellä, Etelä-Pirkanmaalla. Tilan nykyiset omistajat ovat Terhi ja Pasi Valkama. Pääelinkeino tilalla on maidontuotanto. Eläinten hyvinvointi ja ekologisesti kestävä tuotanto on meille tärkeää. Navetassa on lypsyssä paljon kestäviä vanhempia lehmiä. Pelloillamme pääkasvina on nurmi, joka on lehmille elintärkeä päärehu.
Harjunsyrjän tila toimii myös koulutuspaikkana ja tilalta voi vuokrata koulutustilat erilaisille maatalousalaan liittyville koulutuksille ja kokouksille.

Harjunsyrjän historia pähkinänkuoressa

Harjunsyrjän tilan ovat Pasin vanhemmat ostaneet vuonna 1964 ja tämän suvun historia alkaa siitä. Tila on perustettu alun perin karjalaisten siirtolaistilaksi sotien jälkeen. Sukupolvenvaihdoksen myötä tila siirtyi nykyisille omistajille vuonna 1993, jolloin tilan päätuotantosuuntana oli viljanviljely. Maidontuotanto on tilalla aloitettu uudestaan vuonna 1998, jolloin alkukarja ostettiin Somerolta ja ympäröivät pellot siirtyivät pääosin nurmiviljelyyn.

Maidontuotanto

Tuotantoeläinten hyvinvointi on kaiken perusta ja meille sydämen asia. Meidän arvomme ovat, että toimimme ympäristön ehdoilla kannattavasti, luotettavasti ja läpinäkyvästi samalla jatkuvasti tuotantoa kehittäen ja kehittyen itse sen mukana. Kaiken omilla pelloilla tuottamamme nurmen ja viljan käytämme eläintemme rehuksi ja lehmämme muuttavat ne maidoksi. Lehmien lannan käytämme arvokkaana lannoitteena pelloilla taas uusien satojen tuottamiseen.
Maidon laatuasioista huolehdimme kaiken aikaa ja dokumentoimme tuotantoon liittyviä asioita. Tämän työn tuloksena maitomme on ollut parhaassa laatuluokassa alkumetreiltä lähtien.

Lehmien hyvinvointi on kaiken
A ja O

Navettamme on ns. lämmin makuuparsipihatto ja eläimet voivat liikkua siellä vapaina. Lypsylehmät käyvät lypsyllä lypsyroboteissa ja lypsyasemalla aina tuotantovaiheen mukaan. Roboteilta ne saavat rehua, joka houkuttelee käymään lypsyllä. Lypsävien ruokinta lasketaan kuin urheilijan dieetti. Ruokintasuunnitelmassa huomioidaan kaikki lehmien tarvitsemat ravintoaineet kivennäis- ja hivenaineista moniin vitamiineihin. Kaikki komponentit ovat ravintosisällöltään tarkoin tutkittuja ja siten ruokintaa voidaan täydentää tarvittavilla ostoraaka-aineilla. Näin säästetään luonnonvaroja, eikä kuormiteta ympäristöä.

Nuorkarja eli vasikat ja hiehot ovat omissa osastoissaan ja niiden ruokinta lasketaan samoin tarpeen mukaisesti. Hyvin hoidetusta vasikasta kasvaa hyvinvoiva terve lehmä.

Poikimista odottavat eli ummessa olevat lehmät ovat ympärivuoden ulkona telttakatoksessa, jossa on lämmin kuivikepohja. Siellä ne voivat valmistautua seuraavaan lypsykauteen. Kesällä ne pääsevät isommalle laitumelle.
Meillä on myös tutkitusti terve karja. Lehmien pitkäjänteisellä jalostustyöllä on voitu parantaa eläinten rakennetta utareista jalkoihin, jolloin lehmä pysyy terveenä ja tuottaa maitoa monta vuotta. Ylempänä on kuva meidän tilan yhdestä 100-tonnarista, joka on tuottanut elinaikanaan maitoa yli 100 000 litraa.

Maatalousaiheisia koulutuksia

Harjunsyrjän tilalla on mahdollista myös kouluttautua. Tilalta voivat vuokrata koulutustilat maatalouteen sidoksissa olevat yritykset, yhteisöt ja säätiöt. Meillä on mahdollisuus hyödyntää käytännön oppimisessa navettaa ja konepihaa. Samalla teoriapuoli hoituu koulutustilassa ja oheen voi tilata ruoat ja kahvit sopimuksen mukaan erityisruokavaliot huomioiden.

Tila tekee koulutusyhteistyötä erilaisten yhteistyötahojen kanssa. Esimerkiksi Ahlmanin Säätiön kanssa on tehty yhteistyötä kouluttamalla kuntien maatalouslomittajia eläinten havainnointiin ja robottien toimintaan.
KYSY TARJOUSTA!
Kokoukset, koulutuspäivät
Navetta- ja konepihan koulutukset
Konetyönäytökset
Vierailuryhmät
Ulkomaalaisvierailut

Yhteystiedot

Harjunsyrjän tila

Harjunsyrjä 11
37700 Sääksmäki

Kokoustilan vuokraukset

Terhi Valkama
040 8411 455

Muut asiat

Pasi Valkama
0400 884 118

Sähköposti

pasi.valkama@pp.inet.fi